Timanttista yhteistyötä
Oulun lastenkulttuurikeskuksessa tehdään monipuolista yhteistyötä kotikaupungin sisällä, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Erityisen tärkeää meille on olla mukana hankkeissa, joissa tavoitellaan lasten ja nuorten kulttuuripalveluiden saatavuutta ja tasa-arvoa.
Olemme valtakunnallisen Koulujen elokuvaviikon (linkki www.elokuvaviikko.fi avautuu uuteen välilehteen) vastuuorganisaatio.
Lastenkulttuurikeskus kuuluu Oulun kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden kokonaisuuteen. Yhteistyötä kulttuurilaitosten, taiteen perusopetuksen, varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja nuorisotyön välillä edistetään Oulun lastenkulttuuritiimissä.
Oulun kaupunki on Suomen lastenkulttuuriliiton (linkki https://lastenkulttuuri.fi avautuu uuteen välilehteen) perustajajäsen ja oli Opetus- ja kulttuuriministeriön Taikalampputoiminnassa mukana heti sen perustamisvuodesta 2003 lähtien.